keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Rintamamiestalo


 Tämä talo.Rintamamiestalo.
Ostimme sen jokunen vuosi sitten miltei alkuperäiskunnossa,laitoimme energiamme ja rahamme sen kunnostamiseen. Elimme siellä onnellisia hetkiä, lastemme syntymät ja monet muut elämän suuret ja pienet hetket.
Jätimme sille haikeat jäähyväiset kun oli aika siirtyä eteenpäin,rakentaa se ihan ikioma ja ihan ite.
Tämä talopa oli eri mieltä, se ei päästänytkään meitä lähtemään, jouduimme monien vaiheiden kautta lunastamaan sen takaisin itsellemme. Ikioma kotimme oli kesken ja yht'äkkiä meillä olikin myös toinen.
Jos johonkin uskon niin siihen että kaikella tapahtuvalla on aina tarkoitus minkä ymmärrämme ennemmin tai myöhemmin.
Nyt, kun olemme menossa pitkällisen remontoinnin jälkeen vihdoin kohti yhden omakotitalon taloutta,ymmärrän talomme sanoman.


Ilman tätä kulunutta vuotta suhtautuisin jokapäiväiseen elämään negatiivisemmin, pelkäisin enemmän tulevaisuutta,en uskaltaisi unelmoida ihan mistä tahansa,en luottaisi siihen että elämä kantaa.
Stressinsietokykyni on todella korkea, paniikkinappula ei mene pohjaan enää kovinkaan herkästi. Ne mitkä merkitsee elämässä oikeasti eivät ole rahalla mitattavissa.
Kiitos siis rintamamiestalolle elämänkoulusta,muistoista,kaikista hetkistä siitä ihan ensikohtaamisesta tulevaan lopulliseen eroon.
Ihan vähän itkettää, yhteinen matka on ollut raskas mutta yksi elämäni mieleenpainuvimmista. Toivottavasti löydät arvoisesi perheen. Kiitos.




2 kommenttia:

  1. Mulla olisi vielä samat opit oppimatta :). En ollenkaan vielä osaa ajatella hankaluuksia positiivisessa valossa, mutta ehkä joskus. Toivotaan parasta myyntiin teille ja meille!

    VastaaPoista
  2. Välillä on huonoja hetkiä mullakin ja tuskailen näiden kahden talon kanssa mutta kyllä tää tästä:)

    VastaaPoista