tiistai 28. heinäkuuta 2015

Seitsemän.



 Yhtä monta vuotta kuin on hän, on minun äitiyteni,ollaan samanikäisiä,kasvetaan vielä.
And oh boy has he grown, kamalan pieni vielä ja toisaalla jo aika iso.
Nimenomaan toisaalla, kun hän on kavereiden kanssa menossa ja harrastuksissaan, hän on jo iso poika. Menee ja tekee, huikkaa vaan ovelta että mä meen nyt sinne ja tonne. On ylpeyttä kyllä meissä vanhemmissa katsoa kuinka hieno ihmisen alku hänestä on tullut, rohkea menemään ja nopea saamaan kavereita. Kaverit ovatkin nousseet harrastusten ohella tärkeimmiksi asioiksi.


Kummitäti muisti koulun aloittavaa tuolla ihanalla kellolla, mulla on ollu muuten itselläkin oma Swatch aikoinaan, sen kanssa nukutaan ja sen kanssa opetellaan vastuuta. Seiskavee elää täysin hetkessä, tämä meidän versio ainakin, koulusta ei vielä huolehdita eikä jännitetä. Ulkona jos sais vaan olla, koko ajan,ja saahan siellä olla.
On jännä nähdä kyllä mihin suuntaan tuleva koulun aloitus nuorta miestä vie, nyt urheillaan kolmea lajia,kantaako kiinnostus niihin vai tuleekohan jotain ihan muuta.


Mun äitiys taas miettii näin kouluun lähdön kynnyksellä että riittihän seitsemän vuotta? Riittihän se antamaan sen ensimmäisen repullisen itsetuntoa ja itseluottamusta, opettamaan pitämään puolensa mutta muistamaan puolustaa niitä ketkä siihen eivät itse pysty. Opettamaan sydämen paikan.
Kouluun lähdön koen sellaisena ensimmäisenä hetkenä kun päästetään vähän irti ja saadaan katsoa tavallaan vähän kauempaa että millai tää äiti-juttu on mennyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti