Ei pelkkä perunannosto.

Eiliseen perunannostoon kiteytyi yllättäen moni asia. Spontaanisuus vai miten se sanotaan sekä luonto ja läsnäolo. Lauantai aamuna meillä ei ollut edes mielessä lähteä perunannostoon vaan päivä meinasi olla sitä samaa vähän ulkona tossa pihalla,ruokaa ja viikkosiivousta. Just.

 Koska tuo edellämainittu on alkanut tuntumaan vähän tylsältä,hyvältä mutta tylsältä,piti asialle tehdä jotain. Meillä on perheen sisällä vähän sellanen motto että jos joku asia tuntuu siltä että siitä pitää ruveta valittamaan niin kannattaa se asia muuttaa. Kun täällä elää tasavuosipohdintaa harrastava mies ja jousimies kenen ainakin henkinen laukku on koko ajan pakattuna, oli aika pienille muutoksille.

Tasavuosipohtija oli töissä,mutta me muut unohdettiin se siivous ja pakattiin itsemme autoon kohti enoni taloa. Läsnäolo tulee tuolla maalla ihan automaattisesti, ympärillä kun on peltoa metsää ja lapsuusmuistot niin rauhoittuu kummasti. Lapset olivat innoissaan ja E ihan pähkinöinä kun "Äiti, äiti, kato täältä tulee prinsessaperunoita"kun maasta nostettiin punaista perunaa. Isoja juttuja.

Koska tuo spontaani perunannosto teki hyvää, pyhitän maanantain hyvän muusikin parissa siivoukselle ja aion tänään nauttia paikallisesta koripallosta paikan päällä ja kotona himmentää valot ja sytyttää kynttilät. Koska elää pitää nyt siivota voi huomenna;)