perjantai 1. tammikuuta 2016

Se oli hyvä.



Istutaan alas ja katsellaan vähän taaksepäin, summataan.
Eilen, vielä viime vuonna siis, olin jokseenkin sitä mieltä että 2015 oli sellainen vuosi etten tehnyt mitään,en yhtään mitään. Tänään,vuonna 2016 olen viime vuoden valokuvat läpi selattuani sitä mieltä että vuosi 2015 oli yksi elämäni parhaimmista, by far!
On meinaan istuttu alas, katseltu taaksepäin ja summattu. Koko vuosi on ollut tiedostamatta ja suurilta osin tietoisestikin sellaista pohdintaa, koko elämän suunnan haastamista.
Ja jotenkin aika ässä fiilis että näin uuden vuoden alussa on lapsellisen innoissaan tulevasta, menneet on käyty läpi ja nyt ollaan tyhjänä sivuna valmiina uudelle ajalle.
Mutta vuosi 2015, se oli hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti